10 viikon ohjelman avulla voit opetella ja hioa tekniikkaa vaihe vaiheelta ja päästä kiinni säännöllisestä treenistä, olitpa sitten vasta-alkaja tai jo pidempään harrastanut.
Ohjelma on koostettu siten, että viikoilla 1-2 vasta-alkajat totuttelevat kuulaan, joka liikkuu lähellä kehoa, kasvojen edessä ja pään päällä, pidemmälle ehtineet aloittavat saman tien hengitysrytmin parantamisesta, joka on varsinaisesti teemana viikolla 3. Sitten siirrytään vuorotellen rinnallevetoihin, työntöharjoituksiin ja tempaukseen.
Viikolla 7 on voima-ja kuntotesti ja viikoilla 8-10 saat ohjeita siitä, miten treenejä jatkossa suunnitellaan.
Yhdelle (tai useammalle eri painoiselle) kuulalle tehty ohjeistus tarjoaa kolme vaihtoehtoista suoritustapaa, jotka ovat saaneet nimet Geisha, Fazerina ja Sininen. Näin siksi, että varsinaista tasomääritelmää on mahdoton tehdä: päivän tasoon kun vaikuttavat muun muassa kuulapaino ja tempo. Saat myös viikottain tarkempia ohjeita siitä, mihin kannattaa kiinnittää erityistä huomiota, vieressä esimerkkiohjeita toiselta viikolta.
Saat ohjelman (16-sivuinen tuloste tai pdf) käyttöösi 10 euron hintaan jos olet jo tai liityt nyt
jonkun täällä mainitun seuran jäseneksi.
Ohjelmamaksu suoritetaan seurasi tilille, maksuohjeita ja tietoa harjoitteluaikatauluista saat seurojen verkkosivuilta ja yhteyshenkilöiltä.
Olisi siis hyvä, jos voisit osallistua myös ohjattuihin treeneihin, jolloin saisit tekniikkaopetusta suoraan osaavilta kahvakuulaurheilijoilta.
Mikäli lähistöltä ei löydy opetusta, Kahvakuula ry tarjoaa käyttöösi yksityiskohtaiset tekniikkavideot sekä palautetta ja vinkkejä omien videoittesi kautta.
Keskustelufoorumille tulee myös vuoden 2012 alusta suljettu ryhmä kaikille ohjelmaan osallistuville. Sieltä löydät virtuaalisia tsemppareita, voit kysellä lisää ohjeita ym.
Ota siis yhteyttä suoraan valitsemaasi seuraan tai jos sinulla on lisäkysymyksiä, voit myös vastata tähän viestiin!
Terveisin, kahvakuula ry