Voimanosto
![]() Kuvassa nostajat: Jalmari Tiusanen, Eerik Posio, Veikko Mikkonen, Juha Murtovaara, Pekka Heikkala. |
06.-07.02.2010 Nuorten ja veteraanien penkkipunnerruksen SM-kisa, Riihimäki
Penkkipunnerruksen SM-titteleistä kilpailtiin tänä vuonna Riihimäen matkakeskuksessa. Osanottajia oli ilmoittautunut lähes ennätyksellisen paljon 260 kilpailijaa eri sarjoihin ja ikäluokkiin. Kilpailu yltää osanottajamäärältään viidennelle sijalle suomessa järjestettyjen kisojen listalla.
Osallistuminen on tärkeintä
Kuusamolaisvahvuus kilpailuissa; juniorit: Jalmari Tiusanen ja Eerik Posio molemmat sarjassa 90kg (M20) ja ikämiehet: Juha Murtovaara 67,5kg (M50), Veikko Mikkonen 100kg (M40), Pekka Heikkala 125kg (M40).
Nuorten sarjassa 90kg viime vuoden maailmanmestari Tiusanen ja SM-kisa depyyttinsä tekevä Posio olivat ennakkotilastojen mukaan hyvissä asetelmissa. Tiusaselle oli Varpaisjärven suunnalta löytynyt haastaja Markus Ahonen mittelemään mestaruudesta ja Posiolla oli hyvät mahdollisuudet kilpailla omalla tasollaan. Tiusanen nosti kevyen varmasti 170kg sijoittuen toiseksi, Ahosen tyylitellessä voittoon 180kg tuloksella. Posio onnistui punnertamaan 150kg saavuttaen sillä neljännen sijan. Kolmas sija meni myös Varpaisjärjen vireelle Sami Tuoviselle joka punnersi 165 kg. KEV.n nuoret olivat tyytyväisiä omiin tuloksiinsa.
Monissa kisoissa huoltajana ja kilpailijana nähty Juha Murtovaara kilpaili ensimmäistä kertaa M50 sarjassa osoittaen edelleen vahvaa kilpailijan tahtoaan punnertamalla 95kg voittaen hopean hienon hienolla erolla, nimittäin pronssille nostanut otti samat 95kg, mutta Murtovaara olikin kevyempi ja näin ollen parempi. Veikko Mikkonen nosteli myös ensimmäistä kertaa SM-lavalla punnertaen itsensä 160kg tuloksella 12.sijalle. Viime vuoden euroopanmestari Heikkalan kisa ei lähtenyt hyvin käyntiin vasta hankitun penkkipaidan takia. -Painot eivät tulleet rintaan. Sinällään harmittava takaisku sillä Pekalla olisi ehdottomasti ollut mahdollisuus nostaa vaikka euroopanennätys mikäli varustetoimittaja olisi saanut tomitettua paidan Pekalle hyvissä ajoin ennen kisaa. Kisapaikan hälinään väsähtäneet matkantekijät tavoitettiin kotimatkalta iltamyöhään matkaa ollessa jäljellä vielä reilut 500km
-Kyllähän tämä useammalla kuskilla hyvin matka etenee, aamuyöhön menee. -Murtovaara tuumasi.

