Talvikisat onnistuneesti läpi

6.12.2016

FIS 53. Rukan Talvikisat saatiin onnistuneesti vietyä läpi. Siitä kiitos kuuluu ehdottomasti talkooväelle ja kilpailijoille itselleen!

 

Lauantaina kilpailtiin perinteisellä hiihtotavalla ja yleisissä sarjoissa myös Talvikisojen kiertopalkinnosta. Naisissa tiukan 5 km kilpailun vei Kangasniemen Kalskeen Heini Hokkanen reilun 8 sekunnin erolla Australian Aimee Watsoniin. Kolmanneksi tuli Etelä-Korean Ju Hye-ri jääden Hokkaselle vajaan puoli minuuttia.  Mainittakoon myös 20-vuotiaiden sarjan voittaja ja viime talven nuorten olympiakävijä Yuliia Krol Ukrainasta joka jäi naisten yleisen sarjan kolmannesta sijasta vain 1,4 sekuntia.

Miesten 10 km kilpailussa kiertopalkinnon vei mukaansa selvällä 24,5 seunnin erolla Oulun Hiihtoseuran Kusti Kittilä. Toiseksi sijoittui Ilmajoen Kisailijoiden Niko Koskela. Tasapainoisen hiihdon hiihtänyt Janne Tervo edusti hienosti Erä-Veikkoja ja kiri toisella kierroksella kilpailun kolmanneksi jääden Kittilälle 53,7 sekuntia. Vielä puolimatkassa Tervo oli neljäntenä kahdeksan sekuntia Taivalkosken Metsä-Veikkojen Tiiron perässä. Lopulta eroa heidän välillään oli kuusi sekuntia Tervon eduksi. Hienoa Janne!

 

Sunnuntaina oli vuorossa vapaan hiihtotavan kilpailut ja matkatkin olivat pääsarjoissa 5 kilometriä pidemmät kuin edellisenä päivänä. Naisten sarjan vei Etelä-Korean Lee Chae-won kohtalaisen pienellä vajaan 15 sekunnin erolla ennen Ylivieskan Kuulan Anna-Kaisa Saarta. Lauantain kakkonen Aimee Watson otti jälleen podium sijan jääden kärkeen kuitenkin jo 1.18,4. Saari tuli kuitenkin jälkimmäisen kierroksen kovaa ja hiihti Korean Leetä yli 15 sekuntia kovempaa oltuaan puolimatkassa jo puoli minuuttia jäljessä. Myös Aimee Watson tuli viimeisen 5 km tuulispäänä miltei samaan tahtiin Saaren kanssa. Se nostikin hänet puolimatkan viidenneltä sijalta kolmanneksi.

Miehissä kamppailu oli tiukkaa ja lopulta voittajaksi selvisi kovassa alkukauden vireessä oleva Kusti Kittilä. Risto Uusivirta Haapajärven Kiiloista oli toinen jääden vain 12,8 sekuntia raskaassa 15 km kilpailussa. Uusivirta avasi pelin vahvasti ja johtikin kilpailua 5 km väliajassa yhdessä lopulta kolmanneksi sijoittuneen Tero Similän kanssa. 10 km väliajoissa Kittilä oli jo kiristänyt sekunnin Uusivirtaa edelle ja Ounasvaaran Hiihtoseuran Similä oli vajaan yhdeksän sekunnin päässä. Kittilän viimeinen 5 km kierros oli väkevä ja lopulta ero kasvoi Similäänkin liki puoleen minuuttiin.