KEV keskeyttää toistaiseksi seuran harjoitus-, valmennus- ja kilpailutoiminnan

13.3.2020

KEV:n hallitus on päättänyt toistaiseksi keskeyttää seuran harjoitus- valmennus- ja kilpailutoiminnan. Alla tiedote asiasta.

 Kuusamon Erä-Veikot ry keskeyttää harjoitus-, valmennus- ja kilpailutoiminnan

Julkaistu / 13.03.2020

Kuusamon Erä-Veikot ry on päättänyt keskeyttää jaostojensa harjoitus-, valmennus- ja kilpailutoiminnan toistaiseksi. Päätös nojaa Suomen hallituksen, Terveyden ja hyvinvointilaitoksen suosituksiin sekä Aluehallintovirastojen määräyksiin, jolla halutaan ehkäistä koronaviruksen leviämistä maassamme. Sen mukaan kaikki yli 500 hengen yleisötapahtumat kielletään sekä muiden ei-välttämättömien tilaisuuksien ja tapahtumien järjestämistä pyydetään tarkoin harkitsemaan.

Linjaus koskee kaikkea virallista seuratoimintaa, kuten ohjattuja sisä- ja ulkoharjoituksia, valmennustapahtumia ja hiihtokouluja.  Omatoimista harjoittelua on toki mahdollista tehdä mm. laduilla, nyt kun olosuhteet siihen ovat hyvät.
Seuraamme ohjeistuksia aiheeseen liittyen ja tiedotamme asiasta lisää heti, kun saamme viranomaisilta tarkempia ohjeita.

Terveyden- ja hyvinvoinninlaitos THL seuraa valtakunnallista ja kansainvälistä tilannetta. Ajankohtaiset ohjeet sekä tiedotteet: www.thl.fi